*

TaruMeritie

Ole armollinen itsellesi äitipuoli

 

OLE ITSELLESI ARMOLLINEN, ÄITIPUOLI

 

Uusperhedynamiikka koskettaa yhteiskunnassa yhä lukuisempia aikuisia ja lapsia. Aihe sisältää kuitenkin edelleen paljon tabuja ja ennakkoasenteita, jotka tiedostamattomina ohjaavat sekä yhteiskuntaamme että meitä yksittäisiä henkilöitä. Tämä kirjoitus keskittyy uusperheen haasteisiin äitipuolen näkökulmasta haastaen lukijaa ymmärtämään yhdestä näkökannasta ilmiöitä ja itseään - ei vaatimaan toisilta tai tuomitsemaan muita. 

 

 

Uusperheen syntyminen

 

Uusperheen syntyminen on lähtökohtaisesti ihana ja kaunis asia. Kaiken kauniin ja hyvän keskellä perhe ja sen jäsenet kokevat kuitenkin myös haasteita, joiden kanssa ollaan välillä kovin yksin. Ydinperheessä luodaan ensin suhde puolisoon, tämän jälkeen nivotaan entinen elämä ja parisuhde yhteen ja sitten kasvetaan hetki kerrallaan vanhemmuuteen lapsen syntymien myötä. Uusperheessä nämä kaikki elementit, vanhemmuus, äitipuoleus, suhteet lapsiin, suhde puolisoon ja uusi suku sekä vanha ja uusi elämä tulevat samalla kertaa rakennettavaksi. Mukana ovat perinteet, käytännön tavat toimia, puhumisen kulttuuri, oma suhtautuminen asioihin, jopa identiteetti. Samaan aikaan myös puoliso aloittaa identiteetin nivomisen elettyyn elämään ja tulevaisuuteen. Isän rooli hakee paikkaansa ja voi muuttua. Myös lapset luovat omia suhteita mahdollisiin uusiin sisaruksiin ja sukuun ja etsivät paikkaansa arjessa. Hyvin todennäköisesti joku taho reagoi asioihin myös omien traumojen ja kipukohtien kautta. Esimerkiksi lapsi tai biologinen äiti voivat aloittaa avioeron käsittelyn uudestaan. Uusperheiden jäsenten lisäksi ympärillä on joukko ihmisiä, joihin perheen muodostuminen vaikuttaa; suku, ystävät, entiset puolisot ja heidän lähipiirinsä.

 

 

 

Perhe perustana

 

Kuten missä tahansa perheessä, myös uusperheessä toimiva parisuhde on koko perheen hyvinvoinnin perusta ja ehto lasten hyvinvoinnille: parisuhteen kohtalo ratkaisee koko perheen kohtalon. Kun lapset tuntevat, että heidän vanhemmillaan on kaikki hyvin ja perheessä on turvallista olla, he kokevat luottamusta ja rauhaa.
Uusperheen parisuhde vaatii paljon työtä. Vanhemmilla on taustalla useimmiten jo kariutunut parisuhde entisen puolison kanssa, joten parisuhteeseen ja sen hyvinvointiin tahdotaan myös panostaa. Kun perinteiset yhteisörakennelmat murtuvat eron myötä, täyttää parisuhde tuota aukkoa: uuteen puolisoon tukeudutaan ja sulaudutaan.
Olen itse äitipuoli, mutta myös bioäiti lapsille joilla on äitipuoli. Vasta uusperheen myötä olenkin ( enkä suinkaan aina vapaaehtoisesti) saanut katsoa omia syvälle juurtuneita asenteitani ja kasvatusmetodejani. Haastanut asioita joita olen pitänyt ehdottomina. Työtä se vaatii ja helppoa ja kivaa se ei lainkaan ole ollut. Vietti selkärangasta kumpuaavaan sukujen ja yhteiskunnan luomiin malleihin on kova. Itsensä haastaminen on kuitenkin tyypillistä uusvanhemmuutta. Uusperheissä keskustellaan enemmän vanhemmuudesta ja ollaan myös valmiita haastamaan itseä, puolisona oloa ja vanhemmuutta. Erityisesti silloin, jos vanhemmalla on jo itsellään kariutunut avioliitto sekä lapsia entisestä parisuhteestaan.

 

 

 

Lapsi uusperheessä

 

Uusperheen synty on aina iso muutos lapselle: Uusi perheenjäsen - tai jäsenet- tuovat perheeseen uudenlaisia toimintoja, ja perheen dynamiikka muuttuu. Syntyneen uusperheen myötä myös biologisen isän ja biologisen äidin käyttäytyminen voi muuttua. Lapset voivat olla huolissaan äidistään ja/tai pelkäävät menettävänsä oman isänsä kokonaan äitipuolelle. He voivat kokea myös vihaa äitipuolta kohtaan, joka on ottanut heidän biologisen vanhempansa paikan. Äitipuolen tulo elämään voi myös aukaista uudestaan erossa syntyneen hylkäämishaavan, jossa lapsi käsittelee isän menettämistä uudelleen, ehkä myös pelkää menettävänsä hänet toistamiseen.
Uusperheiden lapsi voi kokea uusperheessä turvattomuutta, epävarmuutta, ulkopuolisuutta ja ristiriitoja, sekä menetyksen ja vihan tunteita. Lojaliteetin ja/tai vanhemman menettämisen pelosta lapsi kohdistaa helposti kaikki negatiiviset tunteet muutoksen myötä tulleeseen uuteen ihmiseen, äitipuoleen. Lapsi voikin tahtoa lujittaa biologisia suhteita ja toivoo että äitipuoli katoaisi.
Myös positiiviset asiat, muun muassa lasten luottamus uusiin aikuisiin ja elämän tasaantuminen voi käynnistää lapsen oireilun. Ahdistus, negatiiviset tunteet sekä taantumat voivat ilmetä, kun lapsi kokee riittävää turvaa uusperheessä ja hänellä on tilaa käsitellä vaikeita tapahtumia ja niiden herättämiä tunteita. Lapset voivat kokea syyllisyyttä ja ärtymystä äitipuolta kohtaan jopa silloinkin, kun he kokevat syvällä sisimmässään häneen kiintymystä. Kiintymys vaarantaa heidän lojaalisuutena äitiä kohtaan ja heille tulee ristiriitoja sisälleen.
Onkin tärkeää, että tällainen lapsen oireilu ymmärretään perheessä haasteen sijasta onnistumiseksi ja mahdollisuudeksi: mikäli äitipuoli kykenee samaistumaan lapsen tunteisiin mahdollistaa se suhteen yhä syvenevän kiinnittymisen.
Äitipuoli voi auttaa lasta myös äitilojaliteetin ristiriitojen keskellä puhumalla biologisesta äidistä kauniisti. Erityisen helpottavaa lapselle on, kun äitipuoli ja biologinen äiti voivat keskustella ja näyttäytyä lapselle yhdessä, ystävällisesti ja toisiaan kunnioittaen. Myös äitipuolen ja lapsen keskinäinen aika on tärkeää ja luo mahdollisuuden henkilökohtaisen suhteen syntymiseen. Ja riitojakaan ei tarvitse pelätä.

 

Kokonaisuudessaan jokaisen lapsen yksilöllinen kohtaaminen ja mahdollisimman avoin keskustelu/ asioiden käsittely ilmiöistä ja asioista lapsen kehityksen mukaisella tavalla suojelevat ja auttavat lasta.

 

 

 

Biologisen äidin vaikutus äitipuolen ja lapsen suhteeseen

 

Vaikka biologinen äiti tahtoo lähtökohtaisesti omalle lapselleen hyvää, uusperheen synty voi olla bioäidillä haaste. Uusperhe voi haastaa biologisessa äidissä hänen omat traumansa, epävarmuutensa tai luonnollisen kysymyksen äitiydestään tai asemastaan tai ehkä jonkin muun prosessin.
Jos nämä prosessit ovat tiedostamattomia, ohjaavat ne äidin toimintaa usein omien haavojen ja tarpeiden täyttymiseen. Keinoina voivat olla itsesuojelu, miellyttäminen, hyvittely, kontrollointi, kosto, vallanhaku, riitely, syyllistäminen tai jokin muu keino. Projisoinnin, lempeiden tai raadollisempien ohjausten kohteeksi otetaan usein asia, joka herätti nämä tunteet: uusperhe ja äitipuoli ja/tai biologinen isä. Tiedostamattaan, tahattomasti äiti käyttää välineenä tähän toimintaan omaa lastaan.
Biologinen äiti voi esimerkiksi ajatella, että hän suojelee omaa lasta, ettei tämä haavoittuisi uusperheessä, vaikka itseasiassa hän suojelee omaa sisäistä lastaan. Tai hän pelkää, että biologinen lapsi kokee hylkäämisen ja näin pyrkii kontrolloimaan uusperhettä ja siellä tapahtuvia asioita. Syntyy satelliittiäiti-ilmiö, jossa äiti pyrkii vaikuttamaan toisten aikuisten arkeen lapsen varjolla. Usein tässä kohtaa lapsi nostetaan myös aikuisen rinnalle toista aikuista vastaan. Sisäinen ristiriita on valtava. Samalla lapsi joutuu ottamaan liian suurta valtaa joka tuo sisimpään myös epätervettä vastuuta. Valta jota toinen vanhempi ruokkii, voi myös aiheuttaa lapsessa egon epäterveen kehittymisen.

 

Lapselle uusperheen synty ja ihmissuhteet ovat muutosprosessi, johon kuuluu hyviä asioita, mutta myös kipua. Mikäli prosessia pyritään ulkopuolelta ohjailemaan ja suojelemaan muutoksen tuomilta kivuilta ja hiontakohdilta, lapsen ja uusperheen muiden jäsenten välit eivät hioudu aidoksi ihmissuhteeksi, vaan pelon tai miellyttämisen mukaiseksi ihmissuhteeksi, josta puuttuu aito yhteys.

 

Biologisen äidin onkin hyvä pysähtyä aidosti itsensä, omien kipujen ja sattumisen äärelle. Hyväksyä vaikeatkin tunteet. Samalla hän voi pohtia, haluaako hän tukea lasta hyvään suhteeseen hänelle vieraan perheen kanssa. Voiko hän hyväksyä, että uusperhe voi aiheuttaa myös haavoja lapseen, samoin kun hän itsekin. Ja samalla kuitenkin kuten biologisessa vanhemmuudessakin, toisessa vaakakupissa on hyviä asioita. Prosessi tähän voi olla kivulias ja täynnä huolta, suojeluviettiä, yksinjäämisen, syrjäyttämisen tuskaa, haavoja ja katkeruutta. Prosessi, jossa täytyy olla rehellinen itselleen, huomata raadollisuutensa ja keskeneräisyytensä. Uusi perhe, johon itse ei kuulu, voi sattua ja se saa sattua. Kun sen myöntää itselleen, havannoi toimiaan tunnistaen tämän, sattumisen valta ohjata toimintaa vähenee. Tästä lapsen tukemisesta ei myöskään jaeta kunniamerkkejä. Se on hiljaisuutta, rakkauden työtä jossa lapselle sallitaan useita rakastavia aikuisia ympärille. Sitä pyyteetöntä äitiyttä mitä niin ihannoimme.

 

 

 

Äitipuoli

 

Uusperheen syntyessä äitipuolet pyrkivät usein olemaan täydellisiä äitejä. He eivät salli itselleen väsymistä tai raadollisia tunteita, vaan tukahduttavat ne paha äitipuoli- leiman pelossa.

 

Äitipuoli pinnisteleekin vaikeiden tunteiden ja haastavien asioiden kanssa usein vuosia. Hän sulkee silmänsä itseltään ja ihmisyydeltään ja pyrkii muuttumaan idylliksi johon itsekään ei usko. Hymyn takana vaikeat tunteet tukahdutetaan, ne kertyvät sisälle, ja äitipuoli katkeroituu.  Ilmiöiden keskellä äitipuoleus voi alkaa tuntua suorittamiselta, toisten miellyttämiseltä ja lasten kanssa oloon liittyy raskaus: näkemisen ja arvostuksen tarve. Äitipuolen käyttäytyminen muuttuu ja äitipuoleudesta tulee taakka, ei ilonaihe.

 

Samalla kun äitipuoli pyrkii täydellisyyteen, kuori kasvaa ja  ihmissuhteen tarttumapinta vaikeampi tavoittaa: Erehdysten, vajaavaisuuksien, konfliktien ja anteeksiannon kautta aito ihmissuhde voi rakentua syvemmäksi.

 

Lopulta taakasta tulee liian suuri ja uusperhe kriisiytyy.

 

Myöskään ulkopuoliset eivät salli useinkaan äitipuolelle hermostumista, turhautumista tai vaikeita tunteita. Biologinen äiti voi huutaa, turhautua ja komentaa lapsia epärakentavastikin. Toiminta ei kuitenkaan kyseenalaista äidin persoonaa. Äitipuolella sama käytös johtaa tuomioon: ”viattomien lasten kärsimykseen”.  

 

Liian pitkään asioiden nieleminen voi johtaa myös roskasankoksi joutumiseksi. Tällaisten roskasanko-ilmiö on kymmenille, sadoille äitipuolille arkipäivää, viikottaista nielemistä jossa äitipuoli sallii itsensä ja elämänsä arvostelun ulkopuolisten taholta. Kaikki uusperheen tai lapsessa olevat haasteet pistetään uusperheen tai äitipuolen syyksi.

 

Lähtökohtaisesti äitipuoli pyrkii miellyttämään, rakentamaan kulissia täydellisyydestään sekä itselleen, lapsille, puolisolle että ympäristölle. Hän nielee paljon, ja pitkään, usein vuosia. Jossain kohtaa mitta kuitenkin täytyy ja hermostuminen, lapsen kiittämättömyys tai pieni huomiotta jättäminen voi aiheuttaa reaktion johon on tiivistynyt vuosien ajan kertyneitä tunteita. Reaktio voi olla suhteettoman suuri suhteessa tilanteeseen eikä ympärillä olevat ihmiset voi ymmärtää sitä. Näin paha äitipuoli -myytti saa vahvistuta.

Olisikin tärkeää, että äitipuoli voisi turvallisesti purkaa tunteensa ja eriyttää tällaiset toimenpiteet pois itsestään, nähdä ihmisen ja lapsen taakse. Äitipuolen on myös hyvä tunnistaa rehellisesti, mistä lähtökohdasta hän luo suhdetta lapsiin: onko kyse toisten miellyttämisestä vai omasta halusta luoda lapsiin suhde.

 

 

 

Isä – luotko turvan?

 

Uusperheen syntyessä biologisen isän rooli etäisenä ja puolisoa tukevana säilyy lähes muuttumattomana eikä biologisen isän ja isäpuolen roolissa ole juurikaan ristiriitoja. Näin ollen isän on usein vaikea ymmärtää puolison prosessoimaa tiedostamatonta tai tiedostettua etäisyyden ja läheisyyden, äitipuolen ja äidin roolien ristiriitaista keskustelua, johon myös myytit tuovat oman haasteensa. Mikäli mies ei tiedosta miten paljon ilmiöitä ja piiloviestintää uusperheessä ja sen jäsenissä ja ympärillä tapahtuu, hän usein pysyy etäisenä ja kantaa ottamattomana, tai vetäytyy. Tämä luo yksinäisyyttä ja turvattomuutta äitipuoleen.
Jos isä pystyy ymmärtämään ympärillä tapahtuvat ilmiöt, äitipuolen vaikeat tunteet ja ristiriidat, lisää se aikuisten keskinäistä luottamusta ja vahvistaa parisuhteen tunnesidettä ja näin ollen parisuhteesta voi tulla pohja uusperheelle. Samalla äitipuoli saa luvan haastaville tunteille ja voi myös itse hyväksyä ne.
Viikonloppuvanhemmuus ruokkii helposti biologisen isän syyllisyyttä, jolloin voi syntyä epäterve syyllisyysvanhemmuus. Syyllisyysvanhemmuudessa isä pyrkii hälventämään omaa syyllisyyttään poissaolostaan lapsen jokapäiväisestä arjesta. Syyllisyyttä hän kompensoi viihdyttämällä lapsia ja lepsuilla rajoilla. Ajan kuluessa lasten pyynnöt ja vaateet suurenevat. Teoista ja antamisesta on tullut rakkauden muoto. Kun ensimmäinen ”ei” sanotaan, voi lapsi kokea sen hylkäämisenä. Koska usein kyse on antamisessa myös taloudellisista asioita, biologinen äiti lähtee usein tukemaan lastaan saamisen oikeudessa. Tässä kohtaa äiti usein nostaa lapsen aikuiseksi ja pyrkii antamaan hänelle valtaa suhteessa isään. Mikäli lapsi reagoi hylkäämishaavasta käsin, on hänen tunne kuitenkin aito. Onkin tärkeää, että lapselle selvennetään hylkäämisen ja rajojen ero.  

 

Uusperheen isällä on merkittävä rooli perheen rajojen sekä äitipuolen ja koko perheen turvallisuuden muodostumisessa. Konfliktit ja haasteet tulee käsitellä perheen sisällä. Lauma-ajattelun mukaisesti perheessä, ei ydin- eikä uusperheessä voida myöskään hyväksyä perheen yhteisöllisyyden tuhoavia toimintaelementtejä. Isän tehtävänä on suojella perhettään myös tältä ilmiöltä. Mikäli isä vetäytyy tästä roolista, saattaa nainen ottaa asian kannettavakseen ja paha äitipuolimyytti toteutuu.

 

 

 

Myytit ja tabut

 

Myytit, tabut ja asenteet ovat aikoinaan valjastettu luomaan turvaa yhteisöön. Yhteisön kautta ne ovat tuoneet myös turvaa sisällemme. Elämänkuvamme on historian kuluessa kuitenkin muuttunut. Osa myyteistä ja tabuista eivät enää aja asiaansa, vaan rajoittavat ja luovat ristiriitoja. Käsittelen myyttejä edellisessä blogissani tarkemmin.

 

 

 

Armollisuus

 

Tämä kirjoitus on tarkoitettu ensisijaisesti sinulle, joka tahdot ymmärtää itseäsi, läheistäsi, äitipuolena. Tämä ei kuitenkaan ole yksi tai tyhjentävä totuus, vaan tarina muiden joukossa. Tuomitseminen, vaatiminen, oikeutus ja ylpeys ovat asiat, jotka toivon lukijan jättävän viimeistään tässä vaiheessa pois. Ymmärrys, nöyryys ja itsen tutkiskelu nuorat, joihin toivon sinun tarttuvan. Äitipuolikin tekee virheitä, on raadollinen. Mutta niin me kaikki olemme. Usein äitipuoli on kuitenkin liian ankara itselleen. Ikään kuin perheen olemassaolon oikeus, äitipuolen olemassaolon oikeus tulisi onnistumisen, lapsen pinnallisen onnellisten tunteiden ja täydellisen idyllin myötä. Jokaisessa elämässä, jokaisessa perheessä, niin ydin- kuin uusperheessä, niin bioäitiydessä kuin äitipuolikkuudessa, niin naiseudessa, lapsuudessa on kuitenkin kaikissa omat kuoppamme. Kenenkään tie ei ole täydellinen, virheitä tehdään: joskus niistä opitaan, joskus ei. Äitipuolen ja uusperheen onkin hyvä muistaa, että myös heidän elämässään on paljon asioita, jotka eivät johdu uusperheestä, vaan normaalista lapsen kehityksestä, oman identiteetin ja kasvamisen vaiheista, naiseudesta, ehkä työstä tai ihan vain ihmisyydestä.
Uusperhe, omat virheet ja onnistumiset eivät ole syy tai seuraus kaikkeen. Ja joihinkin asioihin on. Ja sekin on ihan ok. Sinulla, äitipuoli on oikeus olla perheessäsi juuri sinuna.

 

 

 

Tahdotko kuulla lisää?

 

Tarvitsetko tukea tai apua uusperheasioihin? Alkuun pääset lukemalla ”älä itke äitipuoli- teokseni jossa käsittelen asioita ja ilmiöitä hiukan laajemmin. Saat sen minulta lähettämällä viestiä osoitteeseen taru.meritie[at]outlook.com. Teos on ilmainen. Myyteistä jotka vaikuttavat äitipuoleen, löydät lisää aiemmasta blogistani:   http://tarumeritie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242304-aitipuoli-elaa-keskella-ristiriitaisia-myytteja

 

Puhkea Kukkaan - Naisten konferenssissa 30.9.2017 on muiden seminaarien joukossa myös "Arvokas äitipuoli"-työpajaseminaari kello 15-16.30. Olet lämpimästi tervetullut. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoja oheisesta linkistä: http://www.puhkeakukkaan.fi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat