*

TaruMeritie

Äitipuoli elää keskellä ristiriitaisia myyttejä

  • Äitipuoli jää usein yksi vailla ymmärtäjää.
    Äitipuoli jää usein yksi vailla ymmärtäjää.

Myytit, tabut ja asenteet ovat aikoinaan valjastettu luomaan turvaa yhteisöön. Yhteisön kautta ne ovat tuoneet myös turvaa sisällemme. Elämänkuvamme on historian kuluessa kuitenkin muuttunut. Osa myyteistä ja tabuista eivät enää aja asiaansa, vaan rajoittavat ja luovat ristiriitoja. 

Äitipuolen ristiriitaiset myyttien varjostamat erinäiset roolit sekä ilmiöt aikuisten ja lasten ympärillä ovat monimutkainen vyyhti, jonka sisällä ja ympärillä onkin usein poikkeuksellisen paljon ilmiöitä ja selvitettäviä tunnelasteja.  Äidin, äitipuolen, ydinperheen ja uusperheen sävyttämät kipeät tunteet nousevat usein esiin lasten asioita hoidettaessa ja erilaisten tunteiden viidakossa yksilö tekeekin tiedostamattaan asenteensa mukaisia määrittelyjä ajaen tämän ohjaamana asioita. Myytit ja tabut ovat vahvasti läsnä.
Tässä kirjoituksessa avaan muutamia keskeisiä myyttejä jotka vaikeuttavat uusperheen ja äitipuolen elämää. Samalla haastan meidät kaikki pohtimaan, millaisten silmälasien läpi katsomme maailmaa, ja miksi. 

 

Ydinperhe-myytti

Ydinperhe on tabumainen käsite, joka kuvastaa turvaa, ideaalia, kehdon omaista syliä, instituutiota, yhteiskuntamme yksikköä, jota ei voi kyseenalaistaa. Ydinperhe on perheen täydellisen perheen kuvastuma, johon muita perhemalleja verrataan, lähes poikkeuksetta puutteiden näkökulmasta.  Yhteiskuntamme´ja kristinuskon yksi kulmakivi,  perheinstituutio on uhattuna jos ydinperhettä haastaa -  ja tahtomattaankin uusperhe haastaa:  uusperhettähän ei  useimmiten voi syntyä ilman ydinperheen rikkoutumisen historiaa. Yhteys ei kuitenkaan ole niin suora, että se useinkaan tiedostetaan. Ydinperheen täydellisyyden illuusio vaikuttaa kuitenkin asenteisiimme. Uusperheettä voidaan toki lähetystä myös liberaalisemmin: muotona, jolla perheinstituutio muuttuvassa maailmassa pyrkii mukautumaan ja säilymään. Muotona joka mahdollistaa perheen jatkumisen ydinperheen toimimattomuuden jälkeen. Muotona joka haastaa syventämään yksilön vanhemmuuden käsitteistöä. Muotona, jossa parhaimmillaan lapsi saa lisää välittäviä rakastavia aikuisia ja sisaruksia elämäänsä.

 

 

 

Äitimyytti

Vielä tänäkin päivänä vuosisatoja kestänyt äitimyytti, jossa puhutaan hyvästä pyyteettömästä biologisesta äidistä, elää. Sekä sadut, kristinusko, media että yhteiskuntamme, jopa oikeusasteet vahvistavat tätä myyttiä. Biologinen äiti mielletään puhtaaksi, pyyteettömäksi, hyvyydeksi. Neitsyt Maria on äitiyden esikuva. Biologinen äiti on pyhä, koskematon. Hän rakastaa, kuuntelee, neuvoo lapsia ja asettaa heille rajoja. Myytti uskoo, että biologinen äiti on aina epäitsekäs, aina lastensa puolella, pyytetön. Ikään kuin nainen saisi hedelmöittyessään jonkin syvän jumalallisen tietoisuuden elämästä, joka poistaa hänen vajavuutensa, traumansa, itsekkyytensä, erehtyväisyytensä, ihmisyyden raadollisuuden. Hänestä tulee äiti, The Äiti,  Äiti maa, hyvyyden ja elämänlähteen antaja, joka puolustaa epäitsekkäästi, pyyteettömästi. Hänellä on täydellinen viisaus ja tietämys viattomien lasten näkökulmasta kaikkeen: itseen, ihmisyyteen  elämään, yhteiskuntaan, politiikkaan. Äidin tuomaa näkökulmaa harvoin kyseenalaistetaan. Ei itsessä eikä muissa. Sillä meillä kaikilla on äiti – ja äidin sylin luoman pehmeän lempeän turvan tarve. Äiti on totuus, äiti on hyvä, äiti on lempeä ja rakas.

Tämä äitimyytin enkelimäinen kuva näkyy usein asenteissa, joissa asetetaan vastakkain biologisen äidin näkemys suhteessa johonkin muuhun tahoon, esimerkiksi isään, päättäjään, viranomaiseen, äitipuoleen.

Äidin jumalallisuus näkyy myös uutisissa: Surullisissa väkivaltauutisissa bioäidin raakuus ja väkivalta lapsia kohtaan katsotaan käsittämättömäksi ja julmemmaksi kuin muiden ihmisten samanlaiset teot, äitihän on lähtökohtaisesti hyvä, rakastava ja lempeä.  Hetki sitten saimme lukea Turun terroristeosta. Siinäkin pienen lapsen äidin puukotus nostettiin muita ylemmäksi, kamalammaksi teoksi, kuin muiden ihmisten puukotus.

Mikäli äiti muuttaa erilleen lapsista, leimataan hänet jonkin hänen ei-vallassa olevan
vaikutuksen alaiseksi: hän on alkoholisti, sekaisin, narsisti. Myytin mukaan äiti ei voi tehdä itsenäisesti ja järkevästi päätöstä lasten hyväksi, että lapset asuvat isällään. Päätös ei siis voi lähteä äitiydestä. Se on oltava riivauksen päätös. Jonkin mitä äitiys ei tekisi. Näin nainen lapsista erossa asuva äiti saa myytin mukaisen hiljaisen leiman. Päätös ei ole voinut olla rakkaudesta käsin tehty.


 

 

Ilkeä äitipuolimyytti

Samaan aikaan, kun äitimyytti elää yhteiskunnassamme elämää, myös ilkeän äitipuolen myytti ja viattoman lapsen myytti on elänyt jo 1500 vuotta. Ilkeä äitipuoli onkin tapa käsitellä äitiyden ja naiseuden varjopuolta, biologisen äidin omaa raadollisuutta sekä itsekkyyttä, joka on tullut pahuudessaan eriyttää pois äitiyden puhtaasta myytistä, puolta jota lapsi ei voi käsitellä.

Tarinat ja sadut juurruttavat tätä kulttuuria edelleen lapsesta saakka yhteiskuntaamme. Myös aikuisten maailmassa äitipuoli mielletään lemmenkipeäksi lapset syrjäyttäväksi ihmiseksi. Kun biologinen äitimyytti vahvistaa äidin pyyteettömyyttä lapsia kohtaan, äitipuolen tarkoitusperät ovat myytin mukaan täysin vastakkaiset. Myytti ei tunne tilannetta jossa äiti asettaisi lastaan oman kostonsa välineeksi ja äitipuoli suojelisi lapsia, jotka eivät ole hänen biologisia. Myytissä asetelma on aina: äiti ajaa lasten etua, ja äitipuoli omaansa. Tämä näkyy niin perheen, suvun, viranomaistahojen kuin yhteiskunnankin keskusteluissa.

Viattoman lapsen myytti ei myöskään salli asetelmaa, että lapsi hakisi valtaa, ja äitipuoli suojelisi perhettä ja sen terveitä asetelmia: myytti lähtee ajatuksesta, että lapsi on viaton, ja äitipuoli syntipukki. Lähes jokainen lapsensa uhma- ja murrosiän kokenut äiti kuitenkin tietää, että vallanhakua lapsilta löytyy.

Äitipuolen ja lapsen konflikteja värittää myös ihmisen luonnollinen tarve asettua nuoremman sukupolven puolelle. Kun naiseus, ja äitiys yhdistetään viattoman lapsen etuun, on se lause, jonka varjolla voidaan tehdä vaikka mitä, hyvää ja huonoa. Lastensairaalahyväntekeväisyyshake on tästä hyvä esimerkki, sekin hyvässä ja huonossa, kaunis asia jonka kokonaisuutta tarkoituksellisuutta ja kaikkia vaikuttimia ei kuitenkaan lainkaan kyseenalaistettu.

 

 

 

 Tabujen mukaan naisella ei myöskään saisi olla kielteisiä tunteita, heidän tulisi olla vaatimattomia eikä kateus ja viha ole naisellisia, naiselle sallittuja tunteita. Tämä onkin jalostautunut naisen vihan piilovihaksi, manipulaatioksi, eleettömäksi ilmaisuksi. Työelämässä naisen vihastuminen katsotaan usein hallitsemattomaksi tunneryöpyksi. Miehen viha taasen tuo jämäkkyyttä, rajoja. Nostaa kunnioitusta. Ja koska naisen viha on vaikea käsitellä, on se jälleen helppo ulkoistaa: äitipuoleen.  Tutkimuksen mukaan äitipuolia pidetäänkin lähtökohtaisesti syypäinä perheen konflikteihin, vaikka tosiasiassa jokainen perheenjäsen, niin lapsi, nuori, biologinen isä, isäpuoli, äitipuoli kuin biologinen äiti voi käydä läpi tunteita jotka lietsovat jännitystä ja ristiriitoja.

Äitipuolet pyrkivät noudattamaan myös biologisen äitimyytin mukaista tehtävää ja huolehtimaan lapsista arjessa.  Näin ollen äitipuolet joutuvat asettamaan lapsille myös rajoja, joka voi johtaa yhteenottoihin.  Äitipuolen rooli taasen vaatisi etäisyyttä. Tämä johtaa äitipuolen sisäiseen ristiriitaan, jossa omaa paikkaa ja suhtautumista on haastavampaa löytää. Lisää ristiriitaa sisälle aiheuttaa myös äitipuolen oma sisäistetty uskomus myytistä, äitipuolen pahuudesta. Äitipuoli siis uskoo ja pelkää itsekin olevansa paha. Näin ollen äitipuoli pyrkii kaikin voimin olemaan täydellinen äitipuoli, täydellinen äitihahmo, hän taistelee myyttiä vastaan. Kun äitipuoli pyrkii täydellisyyteen, on ihmissuhteen tarttumapinta vaikeampi tavoittaa: Erehdysten, konfliktien ja anteeksiannon kautta aito ihmissuhde voi rakentua syvemmäksi. Täydellinen ei ole meistä kukaan.

Äitipuolelle ei sallita suhteessa lapsin hermostumista, turhautumista tai vaikeita tunteita kuten biologiselle äidille. Biologinen äiti voi huutaa, turhautua ja komentaa lapsia epärakenteavastikin. Toiminta ei kuitenkaan kyseenalaista äidin persoonaa. Äitipuolella sama käytös johtaa tuomioon. Sekä äitipuolella itsellään että myös ulkopuolisten suhteen. Näin äitipuoli pyrkii miellyttämään, rakentamaan kulissia täydellisyydestään sekä itselleen, lapsille, puolisolle että ympäristölle. Hän nielee paljon, ja pitkään, usein vuosia. Jossain kohtaa mitta kuitenkin täytyy ja hermostuminen, lapsen kiittämättömyys tai pieni huomiotta jättäminen voi aiheuttaa reaktion johon on tiivistynyt vuosien ajan kertyneitä tunteita. Yhteen hetkeen purkautuu vuosien padottujen tunteiden epäoikeudenmukaisuus. Ulkopuolinen ei voi tätä käsittää ja näin pahan äitipuolen myytti toteutuu suhteessa ulkomaailmaan. Äitipuoli jää yksin, kokee epäonnistuneensa ja vetäytyy. Näin myytit ovat ajaneet tehtävänsä ja pysyvät hengissä.

 

 

Uusperheen ympärillä on paljon erilaisia ihmisiä omien elämähistorian reppujen kanssa matkaansa taivaltamassa. Repuissa on paljon hyvää, mutta myös sattumista, haikeutta ja huolta. Opittuja kaavoja, pelkoja, rakkauden ja rakastamisen tarvetta. Kun uusperhe syntyy, useiden ihmisten reput aukeavat, perheenjäsenten ja ehkä myös lähipiirin. Ja kun nämä tarpeet ja haavoittuvuus nousevat heräävät, tarvitsemme turvaa. Myytit, tabut ja opitut tapamme ovat osa turvallisuudentunnettamme. Ne ovat siis arkeamme ja parhaimmillaan hienossa palvelutehtävässä. Mutta elämässämme on myös paljon tiedostamattomia katsantokantoja jotka rajoittavat näkemyksiämme.
 

Mitkä kaikki asenteet ja itsestäänselvyydet muokkaavatkaan asennettamme? Voit kokeilla tätä. Lueppa päivän uutinen. Tai pohdi asiaa, jossa tuomitset jonkun tietyn ihmisen tai ihmisryhmittymän.  Laita uutiseen tai asiaan oma nimesi, tai läheisesi nimi mainitun persoonan tilalle. Millä tavoin ajatuksesi muuttuvat? Tai vaihda uutisessa poliisin ja rikollisen nimikkeitä keskenään. Muuta talouspoliitikon kohdalle Äiti Teresa. Tai hyväntekijän kohdalle kiistelty hahmo. Mitä mielessäsi tapahtuu?  Nouseeko perusteluja, ymmärrystä? Näyttääkö maailma erilaiselta? Vai pysyykö kaikki samanlaisena? 

Jos olemme aidosti avoimia itsessämme olevia käsityksien, myyttien ja tabujen äärellä, maailma voi avartua, muuttua myös ehkä aavistuksen sallivammaksi. Emme kuitenkaan voi vaatia sitä keneltäkään muulta kuin itseltämme. Ja siinä onkin tehtävää yhdelle elämälle. 

 


​Puhkea Kukkaan - Naisten konferenssissa 30.9.2017 on muiden seminaarien joukossa myös  "Arvokas äitipuoli"-työpajaseminaari kello 15-16.30. Olet lämpimästi tervetullut. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoja oheisesta linkistä: http://www.puhkeakukkaan.fi

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat